sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Lukumummin mukavia kohtaamisia

Lukumummin kohtaamiset jatkuivat tasaiseen tahtiin kevätkauden loppuun ja tänä syksynä alkoi uusi kausi. En malta jäädä pois. Lasten kanssa on oikeasti tosi mukavaa.




Kerran eräs 7-vuotias poika, joka oli oppinut lukemaan jo 4-vuotiaana, tuli yllätyksekseni uudelleen lukutuokioon. Aiemmin hän oli kertonut, ettei lukeminen häntä erityisemmin kiinnosta. Etenkin mukaan ottamansa aapinen tuntui tylsältä. Kyselin, kiinnostaisiko häntä esimerkiksi Lasten Kalevala. Pojan silmiin syttyi pilke. Sain valita kirjasta minkä luvun tahansa. Niin hän sitten luki koko luvun: Väinämöinen lyö kirveellä polveensa. Kysyin, tietääkö hän, mitä hurme tarkoittaa. Ei tiennyt, vaan nyt tietää.

Runoa poika ei suostunut lukemaan, mutta suora teksti meni tietenkin kuin vettä vaan.

Vanhassa blogissani Hallittua kaaosta olen kirjoittanut lastenlapsille laulamisestani, Laula, laula lintuseni -postauksessa: Louhi ylistää tyttärelleen Väinön suuruutta. En tiennyt, tuleeko poika enää uudelleen, mutta kaiken varalta tulostin laulun sanat lukumummi-kansiooni. Poika tuli kuin tulikin ja kerroin hänelle, että olen häntä varten tulostanut laulun sanat. Kysyin, haluaako hän, että laulan sen hänelle. Ei halunnut, mutta otti sanat kuitenkin mukaansa.






Soiva Metsä on ollut etenkin pienille musiikkiluokkalaisille mieluista lukemista.

Katselin koulun käytävällä ilmoitustaulua ja vilkaisin sivulleni, kun siinä seisoskeli nuorisoa, 12 vuotiaita. Hymyilin lähinnä olevalle nuorelle neidolle, jolloin hän sanoi: ”Ei saa hymyillä, tulee ryppyjä!” Minä siihen: ”Kuule, tämän ikäisellä PITÄÄ jo olla ryppyjä.” Tyttö katsoi minua pitkään harkiten suoraan silmiin, kosketti kevyesti olkaani ja sanoi: ”Saat hymyillä.”

Eräs 12 vuotias valitsi lukutuokioon mietelauseita-kirjasen. Aivan ihastuttava tyttö. Tyttö osaa lukea todella hyvin, mutta hän ei ymmärrä kaikkien sanojen merkitystä, jolloin keskustelemme ja parhaani mukaan yritän selittää, mitä sanat ja sanonnat merkitsevät. Puhuimme mm unelmista. Tytön unelmana on valmistua lääkäriksi. Keskustelumme sivusi myös ikäämme, jolloin hän kysyi, minkä ikäinen olen. Kun kerroin ikäni, hän oli vilpittömästi hämmästyneen näköinen ja sanoi, että hän luuli minun olevan n. 50 vuotias. Olin aika otettu, vaikka ymmärrän kyllä, että 12 vuotiaasta jo kaksikymppinenkin on aika vanha ja viisikymppinen tietenkin toooosi vanha. Vaan on se mukavaa saada myönteistä huomiota ja palautetta – vanhanakin.


11 kommenttia:

  1. Lapset on rohkeita ja tykkäävät sanoa sanottavasti suoraan ja rehellisesti. Myönteinen huomio on nannaa, niin hyvälle sa tuntuu. ja minusta tuntuu, että olet kaiken tuon positiivisen palautteen ansainnut.

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus ja hienoa kun saat tuollaista palautetta. - Blogissani on puutarhakirjojen arvonta, käyhän kurkkaamassa. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  3. Hei vielä. Kysyit tyttäreni blogin nimeä: Lukutoukan kulttuuriblogi. http://kristankirjat.blogspot.fi/2016_12_01_archive.html - Käyhän kurkkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, miten jännää. Yritin etsiä vinkkien perusteella ja löysinkin ennen tätä vinkkiäsi ja aattelin, että olisko tämä :)

      Poista
  4. Mukavaa palautetta lapsilta ja ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas tämä kommentointi hankalaa, jos ei ole kirjautunut sisään! Lapset ovat todella niin aitoja ja välittömiä, useimmat :)

      Poista
  5. tämä Lukumummi toiminta on todella upeaa ja kannatettavaa! minulta on mennyt ihan ohi tämä harrastuksesi aiemmin, hienoa kun nyt sain lukea siitä näin mahtavan postauksen. kyllä lasten suusta totuus tulee, olen niin iloinen puolestasi Vallaton mummeli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona ja mukavaa, kun tiedät nyt tällaisestakin harrastuksesta :)

      Poista
  6. Ohhoh, vieläkin kadehdin uutta "ammattiasi". Lapset tarpeineen ovat lähellä minunkin sydäntäni -aina. Oma jälkijälkipolvi (12) on ikähaarukalla 31-6, joten tänäkin päivänä saan seurata mitä lasten ja nuorten maailmaan kuuluu. Onnekseni ovat puheliaita. Onnea Sinulle Lukumummin maailmaan!

    VastaaPoista