lauantai 3. syyskuuta 2016

Käsityömatka Gotlantiin 10.8. - 14.8.2016

Kuten aikaisemmassa postauksessani mainitsin, on Keravan Opiston käsityömatkoista tullut jo perinne. Olen ollut mukana vuodesta 2010 lähtien. Viime syksynä olimme Kyproksella opettelemassa Lefkaran revinnäispitsin tekemistä. Tänä vuonna matkakohde oli Gotlannin kaunis saari Ruotsin rannikolla. Matkan eräänä teemana oli kerätä kiviä ja fossiileja. Halukkaille oli lisäksi järjestetty oppitunti niiden hiomisesta korukiviksi. Visbyssä oli samaan aikaan myös mielenkiintoinen viikon kestävä Keskiajan markkinat.

Matkakaverit asettivat pikkuisen paineita. Eräät eivät ottaneet kameraa mukaansa, kun kuulivat, että minä tulen matkalle.

1. matkapäivä

Matkalle lähdimme varhain keskiviikkona. Ensin bussikuljetus Järvenpään linja-autoasemalta Keravan asemalle ja sieltä lentokentälle. Tukholmassa oli koneen vaihto ja ennen puolta päivää olimme Visbyssä.

Aivan ihana, nuori ja hyväntuulinen Jonatan kuljetti meidät bussilla lentokentältä ja pitkin kapeita Visbyn katuja Best Western Strand hotellille. Huoneet eivät olleet vielä luovutuskunnossa, joten kulutimme aikaa tutustumalla Visbyn muurien sisäpuoliseen elämään ihastelemalla keskiaikaisiin asuihin pukeutuneita perheitä.

Iltapäivällä pääsimme tutustumaan Gotlandsmycken esittelytilaan, jossa oli näytillä monenlaisia kiviä, fossiileja ja niistä hiottuja koruja. Esittelyn jälkeen Jonatan jälleen pujotteli kapeilla kujilla hakeakseen meidät Lickershamnin raukkialueelle keräämään kiviä ja fossiileja Gotlandsmycken edustajan johdolla.

Best Western Strand hotel

Hotellin sisäänkäynti

Kadun toisella puolella oli meidän majoitusrakennus. Tässä ala-aula

Hotellin eräs viihtyisä rappukäytävä

Joillakin matkalaisilla huoneet olivat monen mutkan takana, mutta reitti sinne oli viehättävä

Porrasaula meidän huoneeseen
Aamiainen oli runsas


monipuolinen 

ja maukas

Meidän huoneessa oli myös parveke

Ensimmäinen kerta, kun suihkukaappi oli toimiva, vettä ei tullut mistään raosta wc:n lattialle

Visbyn muurien sisäpuolella

Pieni keskiaikainen tyttö

Perheet oliva pukeutuneet keskiaikaisiin asuihin

Kekiaikainen kulkue esittäytyi Visbyn kapeilla kaduilla

Monenlaista vetopeliä liikkeellä


Äidin kantoliinassa on turvallista

Ihana tervan tuoksu 

Gotlandsmycken kiviä ja fossiileja







...joista hiotaan hienoja korukiviä



Lickershamnin raukkialue 
Raukki on meren hiomia kalkkikivimuodostelma 10 000 vuotta sitten. Erilaisia fossiileja on löydetty yli 2000 lajia. Gotlantia sanotaan myös korallisaareksi.



Jonatan, miellyttävä bussikuskimme

Raukkikivimuodostelmat  olivat valtavan suuria


Tässä ihmisiä mittatikkuina

Kivien koloissa kasvaa monenlaista kasvia

Lähikuva yllä olevan raukin päällä kasvavista havukasveista


Muuriköynnös haluaa toivottaa sydämellisesti tervetuloa

Muuriköynnös takertuu tiukasti kasvualustaansa. Ei kannata laittaa talon seinustalle, Se voi kuuleman mukaan halkaista seinän

Kallion päällä oleva Gotlannin korkein raukki kohoaa 26 m meren pinnan yläpuolelle. Itse Jungfrun raukki on 12 m

Jungfrun 

Fossiilien etsiminen vaatii tiukkaa keskittymistä

Oooh nappikoralli!

Miten sun laukkusi painaa? Onko siellä kiviä? Nyt on.

Kuvat saa suureksi klikkaamalla yhtä kuvaa.

8 kommenttia:

  1. Vau,tuonne on kyllä joskus päästävä.Jo pienenä lainasin kirjastosta kivikirjoja ja ihastelin korukivien kuvioita ja värejä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne hiotut kivet olivat tosi kauniita. Tuossa on vain pari kuvaa, kun yritän vähän rajoittaa kuvien määrää :)

      Poista
  2. Huikeita näkymiä, kiitos hienoista kuvista. Kyllä kelpaisi tuolla vaeltaa. Gotlanti on kauan ollut toivelistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut onnea olla vähän erilaisella Gotlannin matkalla. Emme käyneet lainkaan suosituissa turistikohteissa, kuten Peppi Pitkätossun Huvikummussa tai Lummelundan tippukiviluolilla.

      Poista
  3. Ihana ja onnistunut matka.Onnistuit vangitsemaan kuviin kaikki kiinnostavat ja mielenkiintoiset paikat.Ihania pukuja markkinaväellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmeli, niin olikin. Sun tinalankakorusi on päässyt kolmannen päivän matkakertomukseen :)

      Poista
  4. Onpa mielenkiintoinen retkikohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli onnea myös sään suhteen. Kun olimme kokopäivänretkellä saaren etelä-osassa, oli Visbyssä satanut rajusta. Markkinapaikalla oli seuraavanakin päivänä hieman liejuinen kenttä kävellä.

      Poista