Olenko jo maininnut, että lukumummina
oleminen on mukavaa ja haastavaa. Sitä alkaa pohtia asioita, jotka
ennen olivat mielessä kristallinkirkkaina, opittuina. Nyt kun
omaakin kokemusta on kertynyt, ovat jotkin asiat painuneet unhoon
uusien kiinnostavien tieltä.
Nyt haasteen heitti 7-vuotias poika,
joka osasi lukea kuin vettä vaan ja näytti ymmätävänkin
lukemansa. Mutta, mutta poika ei pidä lukemisesta. Selvästikin
aapinen oli hänelle liian helppoa ”kauraa”. Poika oli oppinut
lukemaan jo 4-vuotiaana. Lyhyen tuokion aikana, emme ehtineet
montaakaan sanaa vaihtaa, kun poika luki haluamansa kappaleet
nopeasti ja ilmoitti sitten lähtevänsä. Selvä! Ketään ei voi
pakottaa pitämään lukemisesta, eikä se edes ole tehtäväni.
Pojallahan voi olla aivan muita kiinnostuksen kohteita, joista saa
tekemisen riemua, mutta se jäi nyt epäselväksi. Ehkä joskus tulee
tilaisuus vain jutella, tai sitten ei.
Toisenlaisen haasteen antaa lapsi, joka
todella vaatii paljon aikaa oppiakseen lukemaan. Mielenkiintoista
havaita, että ikä ei ole se mittari, jolla joku oppii, toinen ei.
Asiantuntijat sanovat, että toiset oppivat kuuntelemalla
(auditiivisesti) ja toiset näkemällä (visuaalisesti). En oikein
ole varma, kumpaan ryhmään itse kuulun. Ainakin lapsena
sanallisesti kirjoitettu laskutehtävä tai aineen otsikko tuotti
minulle valtavan suuren haasteen ja ahdistuksen. Ainetunnilla olin
ihan onneton, kun olin saanut vasta otsikon mietittyä, niin toiset
lapset kirjoittivat jo toista sivua. Ihan kamalaa sellainen!
Vieraita kieliä
Nyt kevätkaudella ilmoittauduin
opistomme englanninkielen keskusteluryhmään, jota ohjaa englantia
äidinkielenään puhuva opettaja. Ajattelin, että voipi olla liian
vaativa ryhmä minulle. Etukäteen pelkäsin nuoria, jotka nykyään
jo puhuvat todella sujuvasti. Ovat käyneet vaihto-oppilaina ja
koulussakin kieliä opetetaan puhumaan. Minun kouluaikana tankattiin
melkein pelkästään kielioppia, joka pelotti pitämään suun
visusti äänettömällä, koska ne kielioppivirheet olivat pahinta,
mitä opettaja tiesi tai ainakin epäonnistuminen näkyi
todistuksessa rumana merkkinä.
Voi, voi, turhaa oli sekin
ennakkopelko. Ryhmä, jossa käyn on päiväryhmä ja siellä on
juuri samanlaisia mummoja ja vaareja kuin minäkin. Toiset tietenkin
puhuvat sujuvammin kuin toiset, mutta niinhän se on elämässäkin.
Tämä kielen opiskelu sai nyt uutta
ulottuvuutta lukumummitoimintaankin. Huomasin, miten tärkeää on
lukea teksti ääneen. Ensin tekstistä ei ehkä ymmärrä
mitään. Sanat osaa jotakuinkin lausua ääneen, mutta sisältö jää
hieman epäselväksi. Toisto on
avainsana. Tietoinen keskittyminen ja
sanojen kuunteleminen
avaa myös kanavat ymmärrykselle. Pelkkä kirjainten tuijottaminen
kun ei sitä ymmärrystä saa mitenkään aikaiseksi.
Kun
opettelee lukemaan, kannattaa valita itseään kiinnostavia tekstejä.
Silloin lukeminen on kivaa.
Tässä
männä päivänä Kuopukseni laittoi linkin englanninkieliseen
teksiin, Miksi tomaatit
eivät maistu. Harrastelijapuutarhurina ja
intohimoisena tomaatin ystävänä polotin koko pitkän teksin ääneen. Yllätyksekseni ymmärsin
sisällön.
Elokuvakerhossa
saamme näytettävistä elokuvista kirjoitetun arvostelun paperilla.
Joskus paperin toisella puolella on myös arvostelu englanniksi.
Oujees! Nykyään luen senkin kotona ääneen.
Kansakoulussa, silloin kauan sitten, lapsilla oli muistokirjoja, johon lapset ja opettajat kirjoittivat
muistolauseita ja liimasivat sopivan kiiltokuvan. Tämä
laulunopettajan muistokirjoitus on ollut mielimuistolauseeni.
Opettajan kaunista käsialaa ihailin kovasti. Muistokirja oli pitkään
”kadoksissa”, mutta verkkokalvoilleni oli piirtynyt tuo lause ja
juuri tuollaisena sen muistin. Ja oikeasti: Oppia ikä kaikki!
Meidän sukupolven pelot kielioppivirheistä ovat tehneet paljon hallaa vieraan kielenkäyttämiselle. Olen itsekin huomannut, että vierasta kieltähän yllättäen ymmärtääkin! Kyllä niillä pänttäämisillä on jokin vaikutus ollut! Toinen on tuo tekstin ääneen lukeminen. Se on loistava juttu, jota ei tule ajatelleeksi! Sitä ei juuri tule harratsettua ellei joudu lukemaan esim. omia kirjoituksiaan toiselle!
VastaaPoistaKiitos hyvästä jutusta!
Kiitos Vanhus :) kommentistasi! Mistäköhän johtuu, että tuossa omassa blogiluettelossa ei näy sinun blogiasi, vaikka olen ne lisännyt. No pitää odotella, jospa ne ilmaantuvat myöhemmin. Se Kiinan matkakertomuksen luku on mulla vähän kesken, mutta kyllä minä sen vielä luen.
PoistaTuosta kielen opiskelusta vielä, niin onhan siitä pänttäämisestä ja sanojen opettelustakin selvästi jotain jäänyt päähän. Aiemmin huomasin matkoillakin, että jos porukassa oli joku, joka puhui hyvää englantia, annoin puhevallaan mieluusti sille hyvälle puhujalle. Nykyään minua ei pidättele mikään. Annan tulla niin väärin kuin on tullakseen, enkä yhtään ymmärrä edes hävetä :)
Minulla ei ollut lapsena mahdollisuutta kieltenopiskeluun. Äidinkieli sitävastoin oli helppoa ja todistuksessa komeili aina kiitettävä. Vasta vanhemmalla iällä olen kansalaisopistossa englantia yrittänyt päähäni istuttaa. Nuo sinun vinkkisi olivat kokeilemisen arvoisia. Kiitos : )
VastaaPoistaMinäkin tykkäsin äidinkielestä. Taisin olla ihan suomen open lellikki :)
Poista