sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kun nimesi kiljaisen


Mistäkö tietää tulleensa vanhaksi? No, en viitsi edes mainita peiliä. Tällä kertaa radiossa soitettu Eppu Normaalin Voi kuinka me sinua kaivataan, sai muistojen vyöryn aikaan.

Elettiin 80-lukua. Olin keski-ikäinen, eronnut ensimmäisestä miehestäni ja muuttanut Esikoisen ja Kuopuksen kanssa kerrostalon 5. kerroksen kolmioon. Tytöillä oli omat huoneet ja itselleni järjestin suureen olohuoneesen mukavan makuusopen. Hyvän mallinen asunto kaikenkaikkiaan siihen elämäntilanteeseen.

Esikoisen poikaystävä piti räiskäleistä, mutta aina ne loppuivat kesken. Kerran päätin tehdä niin suuren lettutaikinan, että kasvava nuorukainen saisi kerrankin tarpeekseen. Poika söi ja söi hyvällä ruokahalulla. Viimein sai sanotuksi: ”Pirkko, ethän tykkää huonoa, mutta en enää jaksa?” Tulipa sekin testattua, että poikien vatsat eivät sittenkään ole pohjattomat, vaikka niin olin luullut.

Eppu Normaali ei mitenkään ollut keski-ikäisen täti-ihmisen mielimusiikkia, mutta nuorison myötä olen tykästynyt moneen muuhunkin biisiin, jotka eivät heti ole kolahtaneet. Usein keskustelu on vaikuttanut asennevammaani musiikin suhteen ja miksei toki muutenkin. Nuorelta hyvät perustelut ja johan olen alkanut kuunnella musiikkikappaletta ihan toiselta kantilta. Niin helppoa on minun mieleni kääntäminen.

Esikoinen lähti isänsa ja siskonsa kanssa muutamaksi viikoksi tervehtimään vaihto-oppilasvuotensa ystäviä ja kiertämään Pohjois-Amerikkaa. Kerran soi ovikello ja Esikoisen poikaystävä seisoi ovella onnettoman näköisenä. ”Pirkko, saanko tulla hetkeksi istumaan Esikoisen huoneeseen? Minulla on niin ikävä.”

Sittemmin tästä Esikoisen poikaystästä tuli Ensimmäinen Vävykultani. Viettävät kohta yhteisiä 100-vuotis syntymäpäiviään, yhteiseloa on heille kertynyt yli 30 vuotta.  


10 kommenttia:

  1. Minulla on samankaltaisia kokemuksia musiikin suhteen. Esikoiseni soitti murkkuna Maukka Perusjätkää, Pelle Miljoonaa yms. lujaa ja jatkuvasti. Myös minä kuuntelen tiettyjä kappaleita edelleen korviani höristäen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä ei soitettu noita, olisi ollut liian korkea kynnys mulle :)

      Poista
  2. No nytpä ymmärrän taas, miksi Esikoisen sielunpari on sulle Vävykulta. Toi on kyllä jotain liikuttavinta ikinä (että poika tunnustaa ikävän ja keksii siihen omaperäisen ratkaisun!).

    VastaaPoista
  3. Kultaisia muisteloita.
    Kyllä on minullekin tuttua, miten joku musa voi laukaista muistoja, jotka ovat uinuneet jossain muistin syövereissä pitkään, vaan sieltä ne ammentuvat aina yhtä raikkaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikilla on kyllä voimakkaasti tunteita herättävä vaikutus, hyvässä ja pahassa. Ja sitten ne muistot. Välillä hymy leviää kasvoille, välillä valuu kyyneleet ja joku raivostuttava korvamato vie hermoromahtuksen partaalle :)

      Poista
  4. Mielestäni "vanhainkodeissakin" tulisi kuulua heidän aikakauteensa kuuluvaa musaa, mutta monesti, jos radio on ollut hoivaosastolla auki, sieltä on kuulunut virsiä. En tiedä, kuka älykäs on ajatellut, että jokainen vanhus haluaisi automaattisesti kuunnella virsiä ja hartaushetkiä? Oma äitini ei niitä nuorempanakaan kuunnellut saatikka haluaisi niitä nytkään kuulla. Mutta iso laiva kääntyy hitaasti. Kuuntelin kerran aivan "horrossa" kuinka yksi pahoin dementoitunut potilas lauloi kurkkusuorana eldankajärven jäällä, kotkan ruusua ymv! Eivät olleet sanat kateissa ei! Ja kun musiikki loppui, niin setäkin painoi päänsä omaan kummalliseen mutinaansa. Niin, miten nyt tänne asti matkasin...musiikki herättää muistoja! "Minä olen muistanut sinua paljon, paljon enemmän kuin muita, kipuna kiivaana olen muistanut sinua..." Kim Lönnholm...aah, yhä kääntyy vatsassa muovipussi väärinpäin...vaikka vettä onkin joessa virrannut 2kymmentä vuotta.

    VastaaPoista
  5. Vilukissi-kulta, kyllä minäkin olen sinua muistanut, vaikka tähän vastaamiseen en heti ole ryhtynyt. Ihania nuo musiikin muistelut hoivakodissa. Itsekin välillä ihmettelee, kun muistaa laulun sanoja lapsuudesta asti, vaikka paljon muuta on päässyt unohtumaan.

    VastaaPoista
  6. Tämä oli niin niin ihana tarina, räiskäleitä, Eppu Normaalia ja esikoisen huonetta ja ikävää myöten. Lopussa odotti vielä tarinan ihana kirsikka, vävypoika oli tuo ikävöijä. <3 3

    Kiva oli lukea tätä ihana mummeli <3

    VastaaPoista