sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Lukumummin hemmotteluhetket

On niin hyvä mieli. Joulun alusviikoilla on monenmoista mukavaa tarjontaa ollut lukumummillekin. Pääsin kirkkoon kuuntelemaan musiikkiluokkien joulukonserttia. Kirkko oli täpötäynnä seisomapaikkoja myöten. Lapset esittivät taidokkaasti ja huolellisesti harjoitellut ohjelmanumeronsa. Tunsin suurta ylpeyttä suloisista lapsista, joista useita kymmeniä on syksyn aikana käynyt lukemassa kanssani.

Kouluaamuina on ollut mukava mennä kouluun, kun pihalla tervehditään ystävällisesti, katsotaan silmiin ja avataan mummelille ovi.

Viimeisenä päivänä ennen joululomaani sain lasten tekemän joulukortin, jossa oli 72 lapsen nimikirjoitukset. Sen verran lapsia on käynyt lukutuokioissa. 114 kertaa on mennyt tosi nopeasti ja vaikka koulupäivien jälkeen on vähän väsyneen raukea olo, on tyytyväinen mieli joka kerta antanut lisäenergiaa ja hymyä huuleen.

Kotiin lähtiessä oli pieni ryhmä tyttöjä pihalla. Huikkasin hyvät joulut ja kiitin kortista. Yksi tytöistä kysyi: ”Saanko halata?” Sitten kaikki tytöt erikseen antoivat jouluhalit ja lopuksi eräs tytöistä ilmoitti, että nyt vielä ryhmähalit. Ihania lapsia!

Ensi vuoden puolella, lomien jälkeen taas tapaamme. Kiitokset lapsukaiset mukavasta syksystä!

4 kommenttia:

  1. Ihana lukumummin rooli sinulla. Lukeminen on tärkeä taito, mutta samalla persoonasi antaa lapsille turvallisuutta. Teet todella tärkeää työtä, toivottavasti tuollainen tapa lisääntyisi kouluissa <3

    VastaaPoista
  2. Ihana ja sinä mummeli myös! <3

    VastaaPoista
  3. Sinusta tykätään. Olet saanut luottamuksen lasten taholta ja olet odotettu koululle.
    Aivan upeaa.

    VastaaPoista
  4. Voi ihanat, Ruusumekko, Tiia ja Aimarii, kiitokset kannustavista kommenteistanne! <3 Kyllä noilla jaksaa odottaa ensi vuotta mielihyvästä punehtunein poskin :)

    VastaaPoista