maanantai 7. heinäkuuta 2014

Pihakierros heinäkuussa

Heinäkuun ensimmäisen viikon kukkijat esittäytyvät

Klematis Multi Blue

Kukinta alkoi jo kesäkuun puolessa välissä

Kukinta kesäkuun lopussa komeimmillaan

Heinäkuun alussa kukat alkavat haalistua
Terälehdet tippuvat ja kukinta muuttuu pörheäksi palleroksi


Tähtiputki Astrantia Ruby Wedding ja Shaggy







Jasmike Philadelphus coronarius Aureus

Akileija


Pioni Sarah Bernhard

Toisessa penkissä nuput vasta tuloillaan

Ja toisessa penkissä jo näin pitkällä

Valitettavasti kukinta on kovin lyhytaikainen ja sade painaa pionin kumartamaan

Pihan pöydällä kaunokaista voi ihailla kauempaakin




Kesäkukkaostoksia, kun halvalla sai

Kurkun taimia, petunioita, lumihiutaleita, japaninkellovaivero, samettiruusuja ja tupakkaa 49 €





Ihana idänunikko 'Ida Magus' tuotti tallaiset siemenkodat

Pioni 'Kesähamosen siemenkodat ovat aika hauskan näköiset

Raparperi on muhkea

Hostissa vasta nuppuja,
mutta eihän hostia kukkien takia harrasteta
Rhodendron Ingrid Mehlqvist on ainoa rodo, joka minulla kukkii. Se jäi kahden suureksi kasvaneen kukkimattoman rodon väliin, joten päätin siirtää sen näkyvämmälle paikalle. Aika iso möykky se olikin siirrettäväksi. Toivottavasti se ei loukkaantunut runnomisesta!



Puusavotta. Naapurin rajalle oli haapa ja vaahtera siementänyt valtavan ryteikön lähes huomaamatta. Osa puista alkoi olla jo niin suuria, että myöhemmin niiden kaataminen olisi ollut jo hankalaa. Tuli aika mukavasti oksahaketta katteeksi.



Työrupeaman jälkeen oli mukava istahtaa keinuun tauolle ja ihailla pihan kasveja. 

Näkymä keinusta

Varjolilja

Pioni Shirley Temple

Kolme päivää myöhemmin ensimmäinen kukka on auennut

Iris Anvil of Darkness on yksi viime syksyn kimppatilauksen ihmeistä. Musta ei yleensä ole suosikkivärini, mutta ajattelin kokeilla. Tämä oli todella iloinen yllätys. Nuppu oli jo lupaava, kuin mustaa ohutta silkkisatiinia. Kun kukka viimein avautui en malttanut paljon muuta tehdäkään kuin kuvata ihmettäni. Mustan kukan nielussa on tummaa lilaa, joka auringon paistaessa näyttää aika mielenkiintoiselta valoläikältä. Kun aurinko painuu varjoon lila värikin hiipuu.






Iris Manneken Pis on myös yksi viime syksyn tilauksista.



Tässä kaverukset yhteispotretissa

Ja eikun herkuttelemaan


2 kommenttia:

  1. Meillä mökin pihassa on vuosia (vai vuosikymmeniä) vanha akileija parissa paikassa. Se vaeltelee itsekseen yhden polun vierellä ja keinun kupeessa. Tänä vuonna sitä oli kymmeniä varsia, joskus vain muutamia.

    Me annamme tuon vanhuksen kulkea rauhassa. Ollaan ehkä ikätovereita sen kanssa :)

    VastaaPoista
  2. puutarhasi kukkavalikoima ja -runsasu on kunnioitettava. Niin paljon, niin kaunista. Peukaloidesi täytyy olla täysin vihreät!
    Mansikoita alkaa tehdä mieli.

    VastaaPoista