tiistai 29. lokakuuta 2019

Käsityö- ja kulttuurimatka Sisiliaan 19. - 26.10.2019


En heti huomannut Keravan opiston runsaasta tarjonnasta ohjelmalehtisen tulevaa syksyn Sisilian matkaa. Se oli jo täyttynyt, kun viisi päivää ilmoittautumisen jälkeen tapahtuma osui silmiini. Sain varapaikan ja loppukeväästä ilmoituksen, että pääsen kuin pääsenkin mukaan matkalle. Olin melkoisen innostunut, koska tiesin, miten hyvin aikaisemmat opiston matkat taitoaineiden suunnittelijaopettaja Aune oli järjestänyt ja toteuteuttanut. Sisilassa taas Carmelo oli käyttänyt vaikutusvaltaansa, joten matkan huikeat kohteet ja tapaamiset ruokailuineen onnistuivat erinomaisesti.

Catanian Fontanarossa lentoterminaali

Carmelo ja Aune

Lauantaina 19.10. aamuyöstä klo 2:20 oli bussikuljetus Järvenpäästä ja Keravalta lentokentälle. Edellisellä matkallani Sisiliaan oli koneen vaihto Roomassa, mutta tällä kertaa harvinaista herkkua suora lento Helsinki – Catania, lentoaika vain 3,5 tuntia. Kentällä meitä oli vastassa Carmelo, syntyperäinen sisilialainen, joka asui Suomessa yli 30 vuotta ja toimi italiankielen opettajana.

Cataniasta on n. tunnin matka majapaikkoihimme Sant'Alessio Siculon pikkukylään (väkiluku n. 1500). 50 hengen matkaseurueemme jakaantui kahteen lähekkäin sijaitsevaan hotelliin. Donna Rosa on pieni perhehotelli, jossa majoittui vain meidän porukkaa. Siellä asuin edelliselläSisilian matkallani (linkki vanhan blogini Sisilian matkakertomukseeni). Tällä kertaa olin varannut majoituksen Eli hotellista, joka on suurempi ja kansainvälisempi hotelli.

Silloin tällöin tämän maallisen vaelluksen aikana tapaa ihmisen, joka tuntuu tutulta, omanlaiselta jo ensitapaamisella. Minulla oli onni saada huonekaverikseni Anne, jota en tuntenut ennestään, mutta parempaa Aune ei olisi voinut valita. Anne on iloinen, positiivinen, sosiaalinen, tilaa antava ja kuitenkin läsnä, ei turhasta valittaja, meillä oli samanlainen huumorintaju ja me nauroimme paljon.


Hienot näkymät hotellihuoneen parvekkeelta

Eli Hotelli ja Anne :)

Auringonnousu hotellin parvekkeelta



Öäks, polttavia meduusoja. Oikeasti ne näytivät vaaleanpunaisilta, mutta kuvassa yksi sellainen on ruskea epäselvä läntti

Huoneestamme oli hulppeat näkymät Välimerelle. Heti piti päästä rannalle tarkistamaan, voisiko meressä uida vai olisiko siellä meduusahirvityksiä. Ensimmäisenä päivänä niitä oli niin paljon, ettei puhettakaan uimisesta. Seuraavina päivinä meduusat olivat siirtyneet muualle, joten uiminen onnistui halukkaille.


Minulla on ärsyttävä tapa kuvata ruokia. Matkaväsymyksen vuoksi vain alkupalat pääsivät kuvaan.

Ruokapaikasta hotellille piti pysähtyä kuvaamaan keltaisia kiinanruusuja

Carmelon mukaan S'Alessiossa on helppo liikkua, koska siellä on kaksi samansuuntaista pääkatua Via Consolare Valeria ja rantakatu Via Lungomare. Pienen lepohetken jälkeen kävelimme läheiseen ravintolaan lounaalle. Opimme huomaamaan, että ruoka on sisilialaisille tosi tärkeä. Matkaväsymyksen vuoksi en huomannut kuvata kuin alkupalat, mutta ruokaa ja juomaa oli riittävästi.


Osa Eli hotellissa majoittuvista jaksoivat tulla ensimmäisenä iltana aulaan virkkaamaan matkakäsityötä.

Käsityönopettaja Aune oli tehnyt muutaman heijastinkinnasparin malliksi. Kintaan sisälle ommellaan vielä jostain pörröisestä langasta lämmikettä

Takaisin hotellille, muutaman tunnin lepo ja illalla kokoonnuimme tekemään matkakäsityötämme, joka oli heijastinlangasta virkattavat kintaat.

Armahdan teitä ja itseäni laittamalla matkakertomuksen pienissä erissä. Kuvia on niin paljon, että helposti tulee ähky, jos ne kaikki tunkee tänne samalla kertaa :)

Jatkuu...


4 kommenttia:

  1. Sisilian lämpö ja aurinko tuntui varmaan ihanalta keskellä pimeintä syksyä! jäänkin innolla odottamaan jatko-osia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, taas Ilonaiseni! Toivottavasti jaksat vielä hetken odottaa. Koko syksy on ollut matalaa lentoa, etten ole vielä ennättänyt edes ajatella jatko-osaa. Viimeistään joululoman aikaan on vähän hengähdystaukoa, mutta yritän jossain vaiheessa aikaisemminkin käydä matkakuvien kimppuun.

      Poista
  2. Arvasin oikein, täällä pääsee matkalle mukaan! Jatkoa odotellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malta ystäväiseni vielä tovi. Pian tulee lisää ainakin kuvia :)

      Poista