keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Lehtikaalin kuivatusta

Marraskuun lopulla keräsin lehtikaalia kuivatettavaksi talven varalle sen verran, että niistä tuli kuusi täysinäistä kuivatusritilällistä. Osan otin tuorekäyttöön. Huuhdoin lehdet ja linkosin ylimääräisen veden salaattilingolla. Kuivatetut kokonaiset lehtikaalit vievät paljon tilaa, mutta silppuamalla rouheeksi, ne mahtuvat pieneen peltipurkkiin. Silputtaessa myös kovahkot lehtiruodot voi käyttää mainiosti.

Kun lehtikaalit olivat kuivuneet sopivan rapeiksi, kaivoin yli 40 vuotta vanhan Moulinexin esiin ja hurautin kuivuneet lehdet rouheeksi. Kovin pieneen tilaan menevät. Miedon makunsa vuoksi lehtikaalia voi käyttää lähes missä tahansa.



Rouheena lehtikaali menee pieneen tilaan

Lehtikaalin matka kuivurista leikkuriin

Vanha Moulinex

Säiliötä joutuu täyttämään useahkosti

Näin pieneksi menevät. Keskellä törröttävä osa on se, jolla terä irroitetaan laitteesta. Sellainen uusi pitäisi hankkia
Laite, jolla leikkurin terä irroitetaan laitteesta on vuosikymmenien aikaan vähän kärsinyt eikä aina toimi moitteettomasti. Saakohan näitä enää mistään varaosaksi?

Aamiaisia ja muita ruokavinkkejä, joissa lehtikaalia

Ei ehkä kaikkein tavallisin kaurapuuro, mutta tekee meillä kauppansa. Poikaystäväkin sanoo pitävänsä siitä ja syö sitä mieluummin kuin smoothieta. Toisaalta, jos poikaystävä saisi valita, niin meillä syötäisiin aina makkaraa ja läskiä, mutta makkarahimon iskiessä hän aika ajoin käy omassa kodissaan ”tarkistamassa postit”.


Kaurapuuron joukkoon lisätty kuivatettua lehtikaalia

Jäiset mustikat lisätään ja lautaselle hunaja-inkivääriä ja raejuustoa

Aamiaisvaihtoehto keittämättä (paitsi muna). Turkkilaista jogurttia, banaania, 1/2  persimonia pienittynä, hunaja-inkivääriä, raejuustoa ja lehtikaalirouhetta, toinen puolikas persimonia, kananmuna ja kahvia. Pitäisi pärjätä lounaaseen tällä satsilla.

Kaurapuuro, jossa puolukkaa ja lehtikaalirouhetta. Lisäksi tietenkin vielä hunaja-inkivääriä ja raejuustoa.

Lisään tätä viherjauhetta smootheihin, keittoihin, perunamuusiin, sämpylätaikinaan, munakkaaseen ja kuten kuvista näkyy jopa kaurapuuroon, vain mielikuvitus on rajana.

Muita vinkkejä lehtikaalin käytöstä on aiemmissä postauksissani

3 kommenttia:

  1. Tosi näyttää olevan - vain mielikuvitus rajana. Saattaisi iskeä minullekin makkarahimo, jos olisi aamiaisvaihtoehtoina keittämättä syötävä ja lehtikaalirouhekaurapuuroa. Siis jos joka aamu.
    Tehopakkaus olet, oikeaa marttakuosia.

    VastaaPoista
  2. Kuivatus onkin hyvä keino, huomaan! Itse ole yleensä pakastanut ne ja jäisenä murentanut. Mutta lehtikaalin kovuus varmaan "häipyy" tuolla Sinun systeemilläsi. Kiitos ideoista! Riitta

    VastaaPoista
  3. Lehtikaalia rouskuttelen minäkin silloin tällöin. Jouluksi olen ajatellut kokata kasvisruokavieraita varten lasagnea Arleenan tapaan, mukaillen, blogista http://kokkailuakotona.blogspot.fi/2015/11/kasvislasagne.html

    VastaaPoista