Joulukorttitrauma

Jouluaattona sain tekstiviestin: ”Ei tullut edes joulukorttia”, aiheutti minussa jouluoksennusreaktion. Olin nimittäin päättänyt, että tänä vuonna en lähetä ensimmäistäkään joulukorttia. Olen eräänlainen sosiaalinen erakko, kapinallinen ja vastarannankiiski. Inhoan kaikenlaisia ulkopuolisia paineita ja kaupallisia pakotteita. Mietin, miksi minun pitäisi lähetellä kerran vuodessa kortteja henkilöille, joita en koskaan tapaa. Ja sellaisia, joita tapaan joko livenä tai somessa muutenkin, mahtavatko olla milläänkään, jos nyt tässä lopullisesti ilmoitan, että minun joulukorttini ovat nyt mennyttä aikaa. Postikaan ei ole enää sitä, mitä se on ennen ollut. Tärkeä viestien ja lähetysten välittäjä. Olen jopa itse joutunut hoitamaan postin virkaa, palauttamalla väärin tulleita lähetyksiä, joissa on ihan oikea osoite, mutta silti ne ovat ohjautuneet minun laatikkooni. Maksullista ruohonleikkuuta ja vanhusten ulkoiluttajia postille sopivaan aikaan! Postilaatikoiden sijoittelua postille sopivaan paikkaan! Pitäköön tunkkinsa!

Ymmärrän toki henkilöitä, joille joulukorttien lähettäminen on tärkeä jouluun kuuluva traditio. Ja onhan kyllä aika kivaa niitä itsekin saada. Pyydän tässä myös julkisesti anteeksi korttien valmistajilta karkeaa epäsosiaalisuuttani.

Se, mihin tänä jouluna ajattelin kortti- ja postimerkkirahat käyttää kiehtoi mieltäni. En oikein jaksa uskoa rahalahjoitusen perillemenoon, mutta jos itse teen jotain, mistä pidän ja se osoitetaan oikeaan kohteeseen, niin mikäpä ettei! Päivälehdestä sain kuulla projektista, jossa neulotaan Suomen 100-vuotisjuhlavuonna syntyville vauvoille sinivalkoisia sukkia synnytyssairaaloihin ympäri Suomen. Käsityöihmisenä hanke on mielestäni osallistumisen arvoinen. Ilmoitin facebookissa kavereilleni, että mun joulukorttini on nyt tässä:

Ennen vuoden vaihdetta olen neulonut 9 sukkaparia ja homma jatkuu koko ensi vuoden joulukuun alkuun asti.

Niille rakkaille, jotka eivät ole sosiaalisessa mediassa viestini ei tietenkään mennyt perille. Kun joulukortteja alkoi lappaa postilaatikkooni, sain valtavia tunnontuskia, kun en ollut edes heille lähettänyt joulukorttia. Nyt täytyy tämä virhe korjata jollakin tavalla. Ehdotuksia!

Minulla oli jo muutamana vuonna ollut joulunhylkimisreaktio. Joulukortteja lähetin vain ”pakosta ja painostuksesta” rauhoittaakseni huonoa omaatuntoani. En halunnut käydä edes kaupoissa, kun kaikki tekopirteät joulurallatukset ärsyttivät. Vasta, kun muutama vuosi sitten tajusin RaskastaJoulua 

-projektin Tulkoon Joulu -esityksen ajattelin, että jess nyt on joululauluissa särmää. Tykkäsin. Sen jälkeen olen käynyt kolmessa eri Raskasta Joulua -konsertissa vuosittain. Ehkä nuo kolme konserttia riittää osaltani, koska minulla on jo cd- ja dvd-levyjä, joita voin rauhassa katsella ja kuunnella kotona. Vanhalle henkilölle suurten hallien massa-esitykset eivät ole SE -juttu. Vaikka tykkään noista kavereista ja heidän musiikistaan, niin mölyävä katsomo on meikäläiselle vähän liikaa.

Joulukin alkoi tuntua jälleen ihan siedettävältä, kunhan saan itse valita, miten sen vietän ja mitä teen ihan vapaaehtoisesti. Yritän löytää rohkeutta toteuttaa tuota visiotani välittämättä painostuksista. Joulukortteja en enää lähettele – ehkä. Varaan kuitenkin itselleni oikeuden yksipuoliseen muutokseen.