sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Käsityömatka Gotlantiin 10.8. - 14.8.2016 5.

4. matkapäivä ja sunnuntaina kotimatkalle

Lauantaina oli vielä mahdollisuus tutustua Visbyn kaupunkiin ja Keskiaikamarkkinoihin. Halukkaat osallistuivat kivenhionnan kurssille. Pieneen tilaan mahtui vain 6 henkilöä, joten ajattelin ottaa rennosti kiertelemällä siellä, minne nenä näytti.


Vanhan kaupungin viehättäviä taloja

Betoniporsaat ovat lampaita

Kiertely pienoisjunalla kaupungin muurien ulkopuolella


Kiipesimme muurin torniin ihailemaan maisemia

Markkina-alueen hyörinää oli mukava seurata myös tornista


Tornista oli hulppeat näkymät

Valtava omenapuu täynnä omenia

Kadun varrella oli mahdollisuus köllötellä riippukeinussa


Kaupunkikierros pienoisjunalla tuntui ihan mukavalta ajanvietteeltä. Kiertelyä kaupungin kaupoissa ja takaisin markkina-alueelle. Kiipesimme muuritorniin, josta oli hulppeat näkymät. Koskaan en ole nähnyt noin isoa omenapuuta, joka oli täynnä hedelmiä

Kotimatkalla rantatiellä oli puiden väliin viritetty riippukeinuja, joissa riitti köllöttelijöitä.

Yhteinen illallinen oli varattu pienen kävelymatkan päähän hotellistamme.


Suolainen alkupala, lohi-juustokakku

Pääruoka lammasta, paahdettuja juureksia, vuohenjuusto-perunakakku

Jälkiruoka, pannacotta, vadelmavaahtoa ja pähkinäkakku

Kotimatkalla ihailimme ihastuttavia pilvimuodostelmia



Sunnuntaina olimme vielä ihan pilvessä. Hienoja muodostelmia! Kivoja muistoja. Matkakavereille kiitokset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti