tiistai 24. helmikuuta 2015

Lehtikaalia talvella

Lehtikaali joulukuussa
Lehtikaalia voi kerätä vielä lumen alta. Keräsinkin sitä vielä joulukuussa. Sitten sato alkoi olla jo käytetty. Jätin kuitenkin rippeet talventörröttäjiksi ja ajattelin, josko kelpaisi pihallani vierailevalle jänikselle. Ensin ei tapahtunut mitään. Lehtikaalit törröttivät paikollaan. Vaan on nyt jo kelvannut. Toivottavasti jänönen jättää omenapuut koskematta. En ole enää ehtinyt/jaksanut laittaa niille verkkosuojuksia talveksi.


Lehtikaali joulukuussa

Lehtikaali helmikuussa on jänistenkin herkkua

Lehtikaalin esikasvatus alkaa pian olla käsillä. Huhtikuun alussa ehtii hyvin. Aikaisemmin ei siemeniä kannata kylvää, jos ei valaistusta ole tarpeeksi. Hämärässä taimista tulee hentoja ja kasvavat liian nopeasti. Tässä linkissä on viime kesän kasvatuskokemukseni. Täältä taas löytyy lisää tietoa ja ruokaohjeita lehtikaalista.


9 kommenttia:

  1. Entä tuholaiset? Miten varjelet lehtikaalit sellaisilta? Muutamana kesänä kävin (turhaa) taistelua...Kerro oma niksisi! Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hitsit, tuholaisia en ottanut ollenkaan huomioon. Olin paljon poissa kotoa, joten eivät löytäneet mua taistelukaveriksi viime kesänä.

      Esikasvatitko lehtikaalisi?

      Poista
    2. Ekä siinä olikin vika, kylvin suoraan maahan keväällä. Ensimmäisenä kesänä onnistui hyvin, seuraavana tuli joku ötökkälauma, söi ja kutoi ihmeseittiä kasvustoon...

      Poista
  2. Tarttee ne jäniksetkin herkkuja. Meillä ne pyörivät puupinon ympärillä etsien haapapuuta nakertaakseen sitä.
    Lehtikaalia olen käyttänyt hyvin vähän, vaikka yleensä kaaleja paljon kylläkin. Joskus jopa viljeltiin ruusukaalia ja kyssäkaalia ja vihreää broccolia. Jotenkin lehtikaali on jäänyt kokeilematta. Katselin linkistä ruokaohjeita. Kiinnostavaa olisi tutustua, mikäli jossain vaiheessa löydän kaupoista lehtikaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kokeillut ruusukaalia ja broccolia. Eivät menestyneet minulla. Kyssäkaali on herkkuani, enkä senkään kanssa ole vuosiin onnistunut. Viime keväänä esikasvatin kyssäkaaliakin ja ne kasvoivat hyvin. Niitä oli vain liian vähän. Tänä vuonna kylvän enemmän. :)
      Kerro, jos et löydä kaupasta lehtikaalia, voin ehkä olla avuksesi.

      Poista
    2. Kaupoissa ei ole ollut täällä lehtikaalia.Tosin enää viime aikoina en ole sitä hakenutkaan. Kyssäkaalia olen voinut ostaa vain syksyisin hetken aikaa, sekin useimmiten ulkomaalaista. Se on kyllä minunkin suursuosikkini.
      Kiitos kaunis avun tarjouksesta,♥ josta kerroit myös blogini puolella. Minä en vain pysty enää itse kasvattamaan mitään, korkeintaan ruukuissa pihassa yrttejä, sillä minulla ei ole neliötäkään kasvimaata, ei kasvihuonettakaan ja ulkona ei oikeastaan ennätä valmistua mikään, kun kesä on niin lyhyt ja vähäluminen, mikä tarkoittaa, että syyspakkaset tulevat useimmiten elokuun puolivälissä.
      Arvostan kovasti sydämellisyyttäsi, mutta en voi ottaa vastaan sinulta lehtikaalin siemeniä. Minun kasvimaani jäi Lounais-Suomeen.

      Poista
    3. No voi, luulin, että sulla on lääniä vaikka mihin. Siemenkasvattaminen on kyllä välillä hankalaa. Olen useasti ajatellut, että tänä vuonna en laita mitään, mutta sitten niitä purkkeja on taas yhtäkkiä paikat täynnä ;)

      Poista
  3. Oho wau, enpä ole tiennytkään vaan luullut, että kaikki vehreä "kuolee" talvella. ;) Ihanaa sunnuntai-iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just eilen katsoin ylen Areenasta Strömsön puutarhassa jakson 15.2. Siinä viljeltiin lehtikaalia ja sato oli valtava. Siinäkin mainittiin, että vielä joulukuussa sitä voi lumen alta kerätä. Varmaan minäkin olisin voinut, jos lunta olisi ollut tarpeeksi. Nyt jänönen söi kaiken, minkä löysi lumen päältä. Pisti kakitkin vielä näytiksi, että kiitoksia mummeli :)

      Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista